Sijainti
Studio X sijaitsee keskeisellä paikalla Helsingin Töölössä, jonne on hyvät kulkuyhteydet yleisillä kulkuneuvoilla. Raitiovaunulla pääset aivan studion viereen.
Emme kuitenkaan mainosta tarkempaa osoitetta näillä esittelysivustoilla tai muutoinkaan koska haluamme, että asiakkaamme ja orjamme saavat tulla Studioon rauhassa. Osoitetieto ilmoitetaan ajanvarauksen yhteydessä. Studio X sijaitsee rauhallisessa kohdassa huomaamattomalla sisäänkäynnillä, joten ujoimmatkin uskaltavat ovesta sisään.
Studion varustus ja välineet
Studio X:ssä onkin satsattu varustukseen ja välineistöön. Laitteet on kehitetty yhdistämällä kansainvälistä ja kotimaista asiantuntemusta, sillä ne ovat joko suunniteltu ja rakennettu omin käsin käytännön tietotaitoa hyödyntäen tai sitten hankittu ulkomailta, muun muassa Other World Kingdomista.
Synkän mustan dungeonin puolelta löytyy tumman puhuvia, lähinnä kuritukseen tarkoitettuja välineitä kuten risti, pukki, slingi, häkki, pidätysselli, käsi-pääpuu ja vinssi. Salongin puolelta löytyy pienempiä rankaisulaitteita. Vaikka laitteistomme on jo nyt runsas, se tulee kehittymään ja kasvamaan tulevaisuudessakin kovaa vauhtia.
Studio X:llä on myös hyvin kattava S/M-, BD- ja fetissivälineistö: erilaisia huppuja, kaulapantoja, käsi- ja jalkakahleita, nahkaremmejä, piiskoja, ruoskia, nipistimiä, levittimiä, kullirenkaita … lähes loputon lista jo nyt ja hankimme koko ajan lisää.
Studio X pitää myös tarkasti huolta nykypäivänä tärkeistä turvallisuudesta ja hygieniasta. Laitteiden hyvä kunto, työntekijöidemme vankka ammattitaito ja hyvin hoidettu hygienia Studiossa X:ssä takaavat sinulle sessioista kokonaisvaltaista mielihyvää, ilman pelkoa!
Puvusto
Studio X:n puvusto on vuosien aikana päässyt pursuamaan käytettävissä olevaan säilytystilaan nähden jopa liiankin suureksi, johon lienee syynä Valtiattarien hyvä ja esteettisen vaativa tyyli- ja tilannetaju sekä halu vastata asiakkaiden toivomuksiin. Puvustoon kuuluu erityylisiä Domina-asuja, joista asiakkaamme eniten kysyvät nahka-, lateksi- ja pvc-asusteet. Lisäksi meiltä löytyy erityylisiä niin sanottuja arjen naisellisia vaatteita. Jakkupukuja, korsetteja, sukkanauhoja, sukkia ja niin edelleen löytyy runsaasti, aina kolmekymmentäluvun nailoneista nykyaikaisiin farkkuihin. Saatavilla on myös erilaisia rooliasuja kuten sotilas- ja poliisiunivormuja, sairaanhoitajien asusteita, nunnan kaapuja, koulutytön vaatteita … asusteita melkein rooliin kuin rooliin.
Jos sinulla on toivomuksia Valtiattaresi vaatetuksesta tai mahdollisesti omasta orja-asusteestasi voit sopia siitä erikseen.
ajanvaraus ja info numerossamme 040 849 4452